Eli suomeksi, olisi tarvetta helvetin isolle päivitykselle. Vähän kaikilla osa-alueilla.

Ensimmäisenä olisi tarvetta tälle blogille. Jotenkin ei vaan innosta kirjoittaa mitään kun on niin tylsä ulkoasu, enkä jaksa ruveta kirjoittamaan uutta layouttia, se musta-valkea oli jo sen verran iso projekti että en jaksa toista tehdä ja sitä musta-valkeaa käyttää. Valmiista ulkoasuista ei löydy mieleistä ja niissä on niin pirun paljon mainoksia että se hidastaisi ennestään jo muutenkin hidasta vuodatus.netiä.

Toisena olisi tietokone. Muuten hyvä läppäri mutta mitään ei voi pelata koska näyttis ylikuumenee ja jäädyttää koko koneen.

Kolmantena olisi uusi järjestys kämppään. Jos olisi se parvi niin sitten se onnistuisi mutta kun ei ole niin ainoa vaihtoehto on vaihtaa tv-tason ja sohvan paikkoja.

Neljäntä, ehkä tällä hetkellä mielenkiintoisin olisi uusi töllötin, sellainen litteä HD näköradio. Alkaa tuo vanha putkiviihdyttäjä vetelemään viimeisiään, kesken leffan tai peliä pelatessa hävittää kuvan, niisk.

Ja jotta siitä uudesta töllöttimestä saisi kaiken irti, pitäisi päivittää viihdearsenaali, vaikka Playstation 2 ja Xbox ovat vieläkin kovassa käytössä niin niille ei enää ilmesty mielenkiintoisia pelejä, ei ainakaan Xboxille koska MikkiSofta tappoi ja hautasi sen heti kun Xbox360 tuli markkinoille. Eli pitäisi saada jostain oravannahkoja joilla hankkia Xbox360 ja Playstation 3. Nintendo Wii löytyy jo mutta se on pölyttynyt loka-/marraskuusta lähtien, sille ei ole ilmestynyt yhtään mielenkiintoista peliä, harmi.

Olipas turha postaus.

np: Sugarhill Gang - Rappers Delight