Pyttipannua.

Ompas tunkua, molemmat huomionkipeät elukat sykyilee sylissä.

Se jos mikä on ihmeellistä kun musiikkimaku laajenee iän myötä. Olen tosin aina kuunnellut raskaampaa ja räväkkää musaa mutta sellaiset yhtyeet kuin Dream Theater ja Iron Maiden on tullut kuuntelulistalle. En ennen voinut sietää Dream Theateria, sellaista tilulilupilipili musiikkia, mutta nyt sitten kuuntelen sitä ja sehän on mahtavaa. Voinee johtua siitä että kun aloitin itsekin soittamaan sitä kitaraa ja kun kuuntelee kun Petrucci vetelee "this is the shit":iä niin ei voi muuta kuin ihailla, ja onhan siellä Portnoy hakkaamassa rumpuja, ei jumaliste mitä menoa.

Iron Maidenin kanssa on sama juttu. Äsken rippasin Best of the Beast levyn koneelle, levy jonka sain vuonna 1996 joululahjaksi ja nyt sitten kuuntelen sitä vasta todenteolla, kohta varmaan kuuntelen sitä Van Halenin levyä minkä sain myös silloin vuonna 1996, on siinä kyllä yksi hyvä kappale josta pidän, Jump.

Mutta voi taivas kun voi olla tylsää, tässähän melkein tulee mökkihöperöksi kun ei ole kavereita nähny taas toviin, yli kuukauteen kenties. Kävin kyllä siellä Joensuussa Ollin luona, mikä oli mukava piristys. Porukoitten ja siskon luona käynti ei ole sama asia kuin kavereitten kanssa piereskely ja syljeskely. Arkipäivisin kurssin jälkeen sitä tulee kämpille, soittaa sen pari tuntia kitaraa ja lopun ajasta istuu koneella kun ei muutakaan tekemistä ole, en ole pelannutkaan vähään aikaan kun enää ei tehdä mukaansa tempaavia pelejä. Super Mario Galaxy saattaisi olla poikkeus mutta ei ole varaa ostaa sitä vielä.

Kaikkein paras olisi jos olisi kaveri joka soittaisi kitaraa, sen kanssa sitten rämpyteltäisiin, tai onhan mulla kaksikin mutta toinen asuu Joensuussa ja toinen on perheellinen, nuo kaksi asiaa hieman estää sen tekemisen.

Hassu juttu on myöskin se miten ihmiset katsoo toisia pukeutumisen perusteella, viikko sitten kävin ABC:llä yhden kurssikamun kanssa kahvilla, käytiin sitten myös siinä kaupassa ennen lähtöä, minulla oli metrohousut, maiharit, ei pipa päässä, eli kalju paljaana, parta ja musta takki. No eikös heti vartija ollut parin metrin päässä vahtimassa. Toinen asia jonka pistin merkille oli se että se myyjätyttönen jolla on aina mädäntynyt tiskirätti sieraimissa oli nyt niin pirteää ja palvelevaa, kai ne sitten pelkäsi että jos ne ei ole kohteliaita niin vedän kauhean 70cm moran perseestä ja tapan kaikki sieltä ABC asemalta. Sama juttu oli muutama päivä sitten Ekamarketissa, oli niin pirteää ja palvelevaa kun samat kuteet päällä mutta nyt lisänä musta uuden mallin pilottitakki. Menin sitten toissa päivänä tavan farkut ja ruskeanahkatakki päällä samaiselle myyjälle niin oltiin taas niin nyrpeää ja hiljaista kuin mykkä puhekoulussa.

Aina silloin tällöin minulle tulee hetkiä joita kutsun heikoiksi hetkiksi, eli mietin sitä että oi, olisipa sitä joku kiva tytönhentukka kainalossa jonka kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa mutta onneksi ne menee nopeasti ohi. Kriteerit on yhtä korkealla kuin kuu on kaukana maasta, omien kokemuksien jälkeen ei ihan mitä tahansa vosua kainaloon tule ja nyt en tarkoita ulkoisiapiirteitä, se on ihan sama minkä näköinen on kunhan vaan mielyttää silmää. Se mikä on tärkeintä on se mitä siellä pään sisällä liikkuu.

Se heikoista hetkistä.

Kunhan taito tuossa soittamisessa vielä karttuu niin voisin opetella soittamaan tuota Maidenia, on niin hyvän kuuloisia riffejä. Toivottavasti huomenna tai ainakin ensi viikolla saapuisi se sähkis. Huomenna on rahapäiväkin, ja tiistaina ja keskiviikkonakin, tuosta keskiviikosta en ole ihan varma kun se on pyhä mutta torstaina viimeistään on se rahapäivä. Rahaa tulee ja sitä myös menee, netti, sähkö, kitara, noihin menee ensi viikolla.

Mutta jöhöpsis, lähden syömään.

PS. Hanna, tule joku päivä käymään kun ei sinustakaan ole kuulunut taas toviin ;)